säveltäjät

Kaikuja röllimetsästä

Minä olen Rölli-aikakauden lapsi. Ennen “aikuisten musiikkiin"perehtymistä olivat Allu Tuppuraisen tekemät Rölli-seikkailut suurin piirtein parasta mitä tiesin. Olen kuitenkin siinä suhteessa poikkeuksellinen aikakauteni kasvatti, etten ollut kiinnostunut Pikku Kakkosella pyörineestä Tässä tulee Rölli -sarjasta, vaan käytössäni kuluivat Rölli-satu -ja musiikkikasetit. Silloin ajattelin, että niillä olleet laulut edustavat suomalaisen lastenmusiikin ehdotonta kärkeä, eikä mielipiteeni ole näiden vuosien aikana sanottavammin muuttunut. Nyt, yli viisitoista vuotta myöhemmin, minulla on välineet analysoida tätä mielipidettäni, ja juuri siihen aion nyt ryhtyä.