Kauan on jo ehtinyt kulua keväisistä työnhakukokemuksistani. Matkani on kulkenut lyhyessä ajassa kesätyön ja määräaikaisen työsuhteen kautta vakinaistamiseen. Siksi kerrottavaa onkin ehtinyt kertyä jo melkoinen määrä. Voisin kirjoittaa työtavoistani, työkavereistani, projekteista ja ties mistä muusta. Ennen niitä on kuitenkin käsiteltävä eräs tärkeä asia.
Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kerroin työnhakuyritysteni hapuilevan historian aina syksyyn 2015 saakka. Näihin aikoihin elämässäni alkoi tapahtumaketju, joka johdatti minut muutaman mutkan kautta ensin työhaastatteluihin ja lopulta tähän hetkeen, töiden alkua odottelemaan.
Viikon kuluttua olen jännittävän tilanteen edessä. Aloitan neljän kuukauden kesätyöpestin ohjelmistosuunnittelijana elämäni ensimmäisessä työpaikassa. Tässä odotellessani ajattelin kertoa siitä, miten tähän on oikein tultu.
Opetushallitus hyväksyi viime vuoden lopulla uuden opetussuunnitelman perusteet. Uusi opetussuunnitelma, joka astuu voimaan syksyllä 2016, tuo perusopetukseen muun muassa ohjelmoinnin. Sokeille oppilaille tämä uudistus on ongelmallinen, sillä 3-6 luokilla ohjelmointia harjoitellaan graafisten ohjelmointiympäristöjen avulla. Mikä neuvoksi, kun visuaalisuus ei ole vaihtoehto?
Viimeaikoina kentältä on tullut hälyttäviä tietoja näkövammaisten kolmannen asteen opiskelijoiden alhaisesta määrästä. Niinpä ajattelin jakaa täällä viimekeväiset extreme-kokemukseni korkeakouluopiskelijana sekä ennen kaikkea sen, kuinka niistä selvittiin loistavalla tiimihengellä ja yhteistyöllä. Jos joku vielä tämän tekstin luettuaan epäilee ohjelmointialan soveltuvuutta sokeille opiskelijoille, haastan hänet tuomaan näkemyksensä julki.