Tuukka, rakas murheenkryyni
Olen mukana eräällä suljetulla keskustelupalstalla, jolla käytiin hiljattain viestinvaihtoa nimistä ja niihin liittyneistä sattumuksista. Työnsin lusikkani viestisoppaan seuraavalla omakohtaisella kirjoituksella, jonka ajattelin kepeydestään huolimatta jakaa myös täällä. Olenhan kirjoittanut itsestäni varsin vähän.
Oli vähällä, ettei minusta tullut Pyryä. Tämä oli kuulemma vanhempieni alkuperäinen ajatus nimekseni, mutta puhevian pelossa he päätyivät viime hetkellä äänteiltään helpompaan Tuukkaan. Onneksi. En osaa kuvitella itselleni ainuttakaan huonommin sopivaa nimeä.
Tuukkana oleminen ei noin yleisesti ottaen ole lainkaan hassumpaa. Vakaumukseni huomioon ottaen oli melkoisen onnellinen sattuma, että kutsumanimeni kuuluu siihen nimivähemmistöön, joka ei juonna juuriaan Raamatusta. Vaan en ole uskonnolliselta symboliikalta turvassa minäkään. Tuukka lienee kömpelö suomennos ruotsinkielisestä nimestä Tore tai Tor, joka on napattu suoraan Skandinaavisesta jumaltarustosta. Minä, joka en voi sietää ukkosta, olen saanut mutkan kautta nimeni ukkosen jumalan mukaan, kuinkas muuten.
Tuukka ei ole nimistä niitä harvinaisimpia, vaan ei yleisimpiäkään. Ennen vuotta 1960 Tuukka-nimen sai alle 100 lasta, mutta sen jälkeen meitä samannimisiä onkin tullut jo reilu 5000. Tässä joukossa on myös muutama nainen, joihin en itse kuulu. Suurin piikki Tuukka-tilastossa on vuosina 1980-1999, ja sen myös kuulee. Tuukka on melko mitäänsanomaton nousukauden trendinimi, joka paljastaa armotta kantajansa summittaisen iän. En ole lainkaan ikäkeskeinen ihminen, ja siksi onkin sääli, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia käydä ainakaan kovin paljon ikäistäni vanhemmasta. Keskiverto-Tuukka on kolmekymppinen, halusin tai en.
Tuukka on soinniltaan sikäli erottuva nimi, että tulen hyvin harvoin sekoitetuksi kehenkään. Tämä samainen sointi on myös jokaisen suomea osaamattoman pahin painajainen. Nimessäni yhdistyvät suurin piirtein kaikki ne asiat, mitkä tekevät suomen kielen ääntämisestä vaikeaa: siinä on tuplavokaali, tuplakonsonantti sekä kovat t- ja k-äänteet. Olen tavannut kymmeniä ihmisiä useilta eri kielialueilta, ja jokainen heistä on ollut vuorollaan helisemässä nimeni kanssa. Monet kohtalotoverini ovat ottaneet itselleen käyttöön vaihtoehtoisen, helpommin äännettävän kutsumanimen, jonka voi heittää keventämään nimen ääntämisen tuskaa. Itse en ole näin tehnyt, sillä skandinaavisuutensa vuoksi nimelleni ei ole minkäänlaista vastinetta muissa kielissä, enkä ole viitsinyt keksiä uutta nimeä tyhjästä; sen verran mukavuudenhalua - tai sadismia - minussakin on.
Tuukka on merkillinen nimi. Se on samaan aikaan erottuva, mutta myös väritön siten kuin yleisillä suomalaisilla nimillä on tapana olla. Se profiloi minut ikäluokkani edustajaksi, mutta sen pidemmälle se ei mene. Minun on ollut mahdollista rakentaa Tuukan ympärille kaikessa rauhassa oma identiteettini. Siksi en aivan äkkiä vaihtaisi tätä nimeä mihinkään, vaikka esitellessäni itseäni ulkomaalaiselle seurueelle kiusaus tehdä niin olisikin suuri.