Mitä on aito iskelmä?

Olen viime aikoina kuunnellut vasta aloittanutta Aito iskelmä -radiokanavaa. Nimensä mukaisesti he mainostavat soittavansa “eniten aitoa iskelmää”. Mutta mitä on “aito” iskelmä? Tämä kysymys on herkullinen, koska siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Iskelmä on lyhyempi muoto sanasta iskusävelmä, vrt. saksan schlager tai englannin hit. Tämän sanan keksi muuten 1930-luvulla R. R. Ryynänen, Georg Malmsténin hovikääntäjä ja sitä myötä merkittävin 1900-luvun alkupuolen iskusävelmien sanoittaja. ¹

Iskelmällä tarkoitettiin alun perin ajankohtaista ja mieleen jäävää kevyen musiikin kappaletta, tanssittavaa tai muuten vain menevää. Jos ajatellaan aidon olevan sama asia kuin alkuperäisen määritelmän mukainen, niin aidoimpia iskelmiä voi kuulla vaikkapa Radio Suomipopilta.

Eihän asia tietenkään näin ole, mutta henkilökohtaisesti minua hymyilyttää ajatus Ellinooran tai Vesalan uusimmista iskelmistä. Vielä 50 vuotta sitten heitä oltaisiin kutsuttu iskelmälaulajiksi. Ei, iskelmälaulajattariksi.

Iskelmä ei siis ollut aluksi mikään genre. Sellainen siitä tuli vasta angloamerikkalaisen pop-musiikin ja -kulttuurin nousun myötä 1960- ja 70-luvuilla. Silloin nuoret alkoivat kuunnella pop- ja rock-musiikkia, vanhat iskelmää kuten tangoja ja valsseja.²

“Aito iskelmä” voisi siis olla genre, joka sisältää ennen 1970-lukua julkaistun populaarimusiikin ja vanhemman yleisön makuun sävelletyt suomalaiskansalliset kappaleet. Nyt aletaan olla jo lähempänä Aito iskelmä -kanavan musiikillista tarjontaa: Juha Tapiota, Merja Rantamäkeä, Kirkaa ja Beatlesia. Mutta miksi soittolistalla on sellaisia kappaleita kuin Juicen Viidestoista yö tai Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen? Ne eivät olleet ilmestymishetkellään iskelmää missään tapauksessa.

Minun nähdäkseni iskelmä ei ole enää mikään kiinteä ja tiukkarajainen genre. Sen sijaan kansakunnan muistiin jääneillä kappaleilla on tapana patinoitua iskelmiksi. Iskelmiä voi yrittää säveltää, mutta parhaimpia iskelmiä ovat ne, jotka kypsyvät sellaisiksi itse.

Nykyään aidoimpia iskelmiä lienevät ne kappaleet, jotka ovat vuosien varrella koskettaneet suurta osaa suomalaisista. Jokaisella sukupolvella on omat “iskelmänsä”, ja yhdessä ne muodostavat suomalaiskansallisen isojen biisien muistin. Jos Ellinoora ja Vesala ovat tehneet työnsä hyvin, on heidän lauluistaan tullut iskelmiä parinkymmenen vuoden päästä. Sen isompaa kunniaa ei artisti voi Suomessa saada.

Tagit: #musiikki