Kivikausi vai kompromissi

Nokian päätös lakkauttaa Symbian-puhelimien valmistus tuli tuskin kellekään yllätyksenä. 2000-luvun taitteessa kehitetty käyttöjärjestelmä oli aikansa elänyt, ja se oli jäänyt intuitiivisuudessa pahasti jälkeen kilpakumppaneistaan. Entisestä älypuhelinten ylivoimaisesta markkinajohtajasta oli tullut viimeisillään kituva menneiden aikojen symboli. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, ettei Symbianin menetystä jäädä suremaan. Nokia tuli kuitenkin vetäisseeksi maton erään hyvin pienen käyttäjäryhmän jalkojen alta, joka ei monilta osin kuulu älypuhelinten tehokäyttäjiin: Symbian-puhelinten mukana kuolevat myös esteettömät näppäimistölliset kännykät.

Täysiveristen ruudunlukuohjelmien integrointi kännyköiden käyttöjärjestelmiin on suhteellisen tuore trendi. Tiennäyttäjänä toimi Apple, jonka iPhone 3GS -puhelimen näkövammainen käyttäjä saattoi asentaa käyttökuntoon täysin itsenäisesti. Tätä ennen näkövammaisten epäkiitollinen kohtalo oli kuitenkin kuulua kakkosluokan kännykänkäyttäjiin.

1990-luvulla kaikki markkinoilla olleet kännykät olivat järjestään saavuttamattomia. Mikäli kännykkää mieli käyttää sokkona, täytyi sen tärkeimmät toiminnot opetella muistamaan ulkoa - muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ensimmäinen askel esteettömämpään suuntaan otettiin Suomessa 2000-luvun alussa. Tuolloin näkövammaisille suunniteltuun Memona plus -muistiinpanolaitteeseen lisättiin ominaisuus, jolla laitetta saattoi käyttää muutaman yksittäisen Nokia-puhelimen kanssa tekstiviestien lukemiseen ja kirjoittamiseen. Järjestelmä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin elegantti: laitteet tuli kytkeä toisiinsa sarjakaapelilla, ja puhesynteesin puutteessa Memona luki tekstiä käyttäjälleen verkkaisesti kirjain kirjaimelta. Ei siis ihme, ettei järjestelmästä tullut ikinä järin suosittua.

Samaan aikaan kun Suomessa tavailtiin tekstiviestejä, kehitettiin Saksassa ohjelmistoa, joka tulisi mullistamaan kännyköiden esteettömyyden. Vuonna 2001 pieni Brand & Gröber communications -yhtiö oli onnistunut kehittämään Nokian kommunikaattoreissa toimivan ruudunlukuohjelman, joka nimettiin Talxiksi. Asiasta kiinnostuneiden näkövammaisten pieni suuri yleisö otti Talxin innolla vastaan. Muutamaa vuotta myöhemmin siitä tehtiin myös Nokian S60-älypuhelimissa toimiva versio, mikä räjäytti potin lopullisesti niin meillä kuin maailmallakin. Talxin avulla näkövammainen kännykänkäyttäjä saattoi ensimmäistä kertaa lukea ja kirjoittaa tekstiviestejä, hallinnoida osoitekirjaa ja kalenteria sekä käyttää likimain kaikkia muitakin puhelimen toimintoja itsenäisesti. “Puhuvasta puhelimesta” tulikin varsin nopeasti osa näkövammaisten arkipäivää. Talxin menestys herätti myös kilpailevien yritysten mielenkiinnon, ja niinpä markkinoille ilmestyikin pian kilpaileva tuote, Code Factoryn kehittämä Mobile Speak, josta tuli myös varsin suosittu. Hieman myöhemmin Brand & Gröber Communicationsin osti merkittävimpiin optisen tekstintunnistuksen kehittäjiin kuulunut Scansoft.

Ennen vuotta 2009 Nokian Symbian-puhelimilla ei käytännössä ollut esteettömiä kilpailijoita. Microsoftin Windows Mobile 6 -käyttöjärjestelmää käyttäneille älypuhelimille oli kehitetty kaksikin ruudunlukuohjelmaa, mutta niiden käyttäjäkunta jäi Yhdysvaltojen ulkopuolella häviävän pieneksi. IPhone 3GS:n julkaisu muuttikin vallitsevaa tilannetta huomattavasti, sillä se oli ensimmäinen puhelin, jossa oli sisäänrakennettu ruudunlukuohjelma. Muuttovirta Nokiasta Applelle alkoikin lähes saman tien, eikä se ole osoittanut loppumisen merkkejä.

Vaikka Nokia menettikin suuren osan näkövammaisista käyttäjistään, pitää jäljelle jäänyt pieni joukko kiinni puhelimistaan entistäkin tiukemmin. Syy tähän on sama kuin Symbianin aseman heikkenemiseenkin: siinä missä iPhonen kaltaiset laitteet ovat moderneja pienoistietokoneita, joissa on mukana myös puhelin-niminen sovellus, ovat Nokian Symbian-laitteet ennen kaikkea puhelimia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Suuren osan nykyisiä Symbian-käyttäjiä muodostavat ne henkilöt, jotka eivät vaadi eivätkä halua puhelimiltaan moderneja älypuhelinominaisuuksia. He haluavat pienen, kevyen ja melko edullisen laitteen, jossa on näppäimistö ja joka on ennen kaikkea puhelin. Nämä kriteerit täyttävät, myynnissä olevat puhelinmallit voidaan laskea yhden käden sormin. Pian ehkä niitäkään ei enää tarvita.

Esteettömien näppäinpuhelinten tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hyvin synkältä. Vaikka perinteisiä kännyköitä onkin edelleen saatavilla, ei niihin ole kehitetty ruudunlukuohjelmaa. Nykytrendejä seuraillen Nokia julkisti vuoden 2011 lopulla maksuttoman ruudunlukuohjelman, jonka koodin se oli ostanut valmiina Code Factorylta. Se toimi kuitenkin vain Symbian-laitteissa, joten toiveita herättäneen alun jälkeen Nokia jätti näkövammaiset käyttäjänsä käytännössä tyhjän päälle.

Näkövammaisten kännykänkäyttäjien tilanne vastaa tällä hetkellä pitkälti kauhuskenaariota, jossa kaikista kännyköistä on yht’äkkiä tullut kosketusnäytöllisiä. Tilanne on samaan aikaan sekä absurdi että täysin ymmärrettävä. Koska Nokia sai näkövammaiset käyttäjänsä “ilmaiseksi”, puuttuu siltä tarvittava tietotaito ja näkemys esteettömän tuotteen luomiseen. Tekemällä puhelimistaan esteettömiä kasvattaisi Nokia myyntiään enimmilläänkin vain muutamalla sadalla tuhannella puhelimella, mikä tuskin riittäisi kattamaan tarvittavia investointeja. Muiden peruspuhelinvalmistajien tilanne ei liene juuri parempi.

Kun näkövammaisen Symbian-käyttäjän kännykkä hajoaa, on hänellä käytännössä kolme vaihtoehtoa. Hän voi ostaa käytetyn Symbian-puhelimen, joka käyttöiästä riippuen tulisi kestämään enintään muutaman vuoden. Hän voi ostaa vaikkapa vähintään neljäsataa euroa maksavan iPhonen, vaikkei hän käyttäisikään puhelintaan mihinkään muuhun kuin puheluiden soittamiseen ja tekstiviesteilyyn. Hän voi myös taantua 90-luvun tasolle ostamalla saavuttamattoman puhelimen, opettelemalla sen valikot ulkoa ja luopumalla tekstiviesteistä sekä puhelulokista. Huonoista vaihtoehdoista ei tekisi mieli valita yhtäkään, mutta ennen pitkää kaksi pahinta on karsittava pois.

Tagit: #Apple #Esteettömyys #IOs #Näkövammaisuus #Nokia #Puhelimet #Symbian