Kaikuja röllimetsästä

Minä olen Rölli-aikakauden lapsi. Ennen “aikuisten musiikkiin"perehtymistä olivat Allu Tuppuraisen tekemät Rölli-seikkailut suurin piirtein parasta mitä tiesin. Olen kuitenkin siinä suhteessa poikkeuksellinen aikakauteni kasvatti, etten ollut kiinnostunut Pikku Kakkosella pyörineestä Tässä tulee Rölli -sarjasta, vaan käytössäni kuluivat Rölli-satu -ja musiikkikasetit. Silloin ajattelin, että niillä olleet laulut edustavat suomalaisen lastenmusiikin ehdotonta kärkeä, eikä mielipiteeni ole näiden vuosien aikana sanottavammin muuttunut. Nyt, yli viisitoista vuotta myöhemmin, minulla on välineet analysoida tätä mielipidettäni, ja juuri siihen aion nyt ryhtyä.

Hiukan taustatietoa

Rölli suoritti debyyttinsä vuonna 1985, jolloin Allu Tuppurainen kirjoitti, sävelsi, sanoitti ja suureksi osaksi myös näytteli Tässä tulee Rölli -musiikkisadun. Satu julkaistiin omakustanteisesti, minkä jälkeen julkaisijaksi ryhtyi lastenmusiikkiin erikoistunut Musiikki-Laiho. Vuosina 1985-1992 julkaistiin yhteensä seitsemän Rölli-musiikkisatua, yksi soundtrack-albumi sekä lukuisia kokoelmalevyjä, yhteensä 52 laulua. (Näihin lukuihin ei ole laskettu niitä muutamaa laulua, jotka ilmestyivät vain TV-sarjassa, enkä ota niitä huomioon tässä artikkelissa.) Koko Rölli-katalogi on sittemmin julkaistu uudelleen CD-muodossa niin kokonaisina satuina kuin erilaisina kokoelmalevyinäkin, kattavimpana “40 kaikkien aikojen Rölli-laulua”.

Allu Tuppurainen on säveltänyt ja sanoittanut jokaisen Rölli-laulun. Sen sijaan laulujen äänityksestä ja sovituksista on vastannut kaksi muuta muusikkoa. Kahdessa ensimmäisessä Rölli-sadussa tässä roolissa toimi Lars-Erik Broholm, seuraavilla Kari Hillo. Tämän mukaan valikoitui myös äänityspaikka, sillä kaksi ensimmäistä satua nauhoitettiin Broholmin Laser-studiolla Ulvilassa, ja loput Nummelassa Musiikki-Laihon tiloissa. Oletan Broholmin ja Hillon vastanneen myös lähes kaikista soitinosuuksista, mutta tämän olen voinut varmistaa vain “Rölli - hirmuisia kertomuksia” -elokuvan soundtrackin kohdalla, jolle syntetisaattoriosuuksia ovat tehneet Hillon lisäksi Antti Hytti ja Jarmo Savolainen.

Juurevasti liikkeelle

Nyt kun taustatiedot ovat selvillä, voidaan mennä varsinaiseen asiaan. Laitetaanpa siis Ensimmäisen Rölli-musiikkisadun ensimmäinen laulu soimaan. Tämä on tietenkin ikoninen “Tässä tulee Rölli”, joka asettaa suuntaviivat paitsi tälle levylle, niin myös koko tulevalle tuotannolle. Soitinkokoonpano on yksinkertainen: basso, 12-kielinen akustinen kitara sekä yhteensä kolme sähkökitararaitaa, joista yhdellä fillaillaan maukkaasti pedal steeliä imitoiden. (Tämä tyylikeino toistuu läpi “Broholmin kauden”.) Vaikka soitinkokoonpano ei pysynytkään täysin samanlaisena läpi Rölli-tuotannon, on tämä ollut kuitenkin aina se asetelma, josta on lähdetty liikkeelle.

Tässä tulee rölli -musiikkisadun kappaleet ammentavat suoraan populaarimusiikin juurilta. Edellä esitelty nimikappale, sen uudelleenlämmittely “Olen iloinen” sekä balladi “Rölli lentää” ovat ehtaa countrya, kun taas “Kiukuttelulaulu” ja “Tuhma rölli” hakevat tunnelmansa bluesista laulutulkintaa myöten. Erityisesti haluan nostaa esiin “Rölli lentää” -kappaleen, sillä moista bassotyöskentelyä ja intensiteetin kasvatusta ei ole lastenmusiikissa kuunaan kuultu.

Sarjan seuraava osa, Röllimetsän syksyn sävel, jatkaa musiikillisesti edeltäjänsä linjoilla - tosin tällä kertaa ilman blues-vaikutteita. Syntetisaattori ja rumpukone ovat saaneet enemmän jalansijaa kappaleiden taustalla, mutta pääpaino on edelleen kitarakompissa. Lisäksi mukaan on heitetty huuliharppu country-tunnelmaa luomaan. Aiemmasta poiketen mukana on yksi syntetisaattoripohjainen kappale, “Noitien vuori”. Erityisesti “Ensimmäinen emmentaalinautti” ja “Uuteen seikkailuun” kumartavat boom-chicka-komppeineen häpeilemättä Johnny Cashin ja kumppanien suuntaan. Kaunis “Käärmeen laulu” puolestaan on kuin samasta puusta veistetty edellisen sadun “Rölli Lentää” -kappaleen kanssa.

Rölli-saagan kaksi ensimmäistä musiikkisatua muodostavat mielessäni yhden, musiikillisesti linjakkaan kokonaisuuden, jossa erilaiset vaikutteet ovat kuultavissa puhtaimmillaan. Kun aikoinaan tutustuin lähemmin countryyn ja bluesiin, tuntuivat ne välittömästi tutuilta. Luen sen näiden kappaleiden ansioksi. Juurevampaa lastenmusiikkia en ole koskaan kuullut.

Vaikutteet laajenevat

Kolmannen Rölli-sadun “Rölli ja kaverit” kohdalla puikkoihin astui Kari Hillo, ja samalla äänityspaikka siirtyi Ulvilasta Nummelaan. Tämä on helppo kuulla sovituksissa, jotka muuttuivat huomattavasti ryhdikkäimmiksi ja bändikeskeisimmiksi. Rummut ovat ensimmäistä kertaa esillä täydessä mitassaan, ja syntetisaattori on tullut takarivistä etualalle. Onpa raitojakin tainnut tulla lisää - sen verran monta Tuppuraista on kuultavissa päällekäin “Röllin voimistelulaulussa” ja “Sammakoiden kuorossa”, jonka pöhkö tulkinta tuo mieleeni Blues Brothersin. Huomattavaa on, että vaikka iso osa Rölli-laulujen soinnista tehtiinkin koneilla, käytettiin niitä aina musiikin ehdoilla eikä niillä leikitty turhaan.

Sovittajan vaihdoksen myötä muuttuivat myös sovitusten vaikutteet. Country on paikoin edelleen kuultavissa, mutta enemmänkin melodioissa kuin sovituksissa, jotka ovat lähempänä pop- ja rock -estetiikkaa kuin ennen. Neljännessä Rölli-sadussa “Omituisten otusten kerho” musiikki alkaa saada yhä enemmän popin - jopa progepopin - sävyjä, josta hyvinä esimerkkeinä käyvät ajattomat “Rölli satumaassa” ja “Sadelaulu”. Yleisemmällä tasolla estetiikan muutos on kuultavissa entistä haastavampana muotokielenä ja rytmiikkana, ääriesimerkkinä tietenkin sadun nimikappale.

Näihin aikoihin Rölli-musiikki alkoi saada uusia, raskaampia sävyjä. Ensimmäisen kerran ne ovat kuultavissa “Viimeinen dinosaurus” -kappaleessa. Sama teema jatkuu seuraavassa sadussa “Usvametsän neito” kappaleissa “Vaarallista elämää” ja “Itsensäpelottelemislaulu”. Tulos on hauskasti sokeroitua kasariheviä. Toki Usvametsän neidolta löytyy myös hienoja perinteisempiä pop-kappaleita, kuten nimikappale sekä “RÄytymispäivä”.

Kuudes Rölli-satu, “Onnea etsimässä” on mielestäni musiikillinen jatkumo paremminkin neljännelle kuin viidennelle sadulle. Hevikokeilut on jätetty tällä kertaa pois, ja proge-ajatuksia on lähdetty viemään eteenpäin. Mainittakoon tässä yhteydessä kerrassaan tyylikäs “Hömmelö haltija” sekä Rölli-hämyilyn huipentuma “Pahan valtakunta”. Sovitukset ovat alkaneet saada myös kunnianhimoisempia ulottuvuuksia, mikä käy hyvin ilmi “Röllin kehtolaulussa” selkeästi erottuvine osineen.

Ilmaisu syvenee

Kuudennen Rölli-sadun jälkeen ilmestyi elokuva “Rölli - hirmuisia kertomuksia”. Elokuvan soundtrack koostuu yhdeksästä laulusta, joilla Rölli-musiikki ottaa valtavan askeleen kohti syvempää, vaativampaa ilmaisua. Erityisesti tämä on kuultavissa kappaleissa “Olipa kerran”, “Roskanheittäjien messu” ja “Me ollaan hänen lapsiaan”. Tällä levyllä sovitusten vetovastuu siirtyi lopullisesti bändistä syntetisaattoreille, mikä johti sovitusten orkestroitumiseen. (Syynsä tälle lienee myös musiikin muuttuneessa roolissa pitkän tarinan tukijana.) Ennen Rölli-musiikille miltei tuntemattomat jouset ja vasket (tässä tapauksessa niiden koneelliset versiot) saivat huomattavan paljon tilaa.

Viimeisin Rölli-musiikkisatu, “Rölli ja vajonnut kaupunki” jatkaa soundtrackin viitoittamalla tiellä, joskin kevyemmin. Orkestraaliset elementit olivat tulleet jäädäkseen, mutta nyt ne ovat paremmin tasapainossa bändin kanssa. Suurin muutos entiseen tapahtuikin tekstirintamalla, mutta siitä lisää hieman tuonnempana.

Minusta on hyvin harvinaista, että mistään laajemmasta lastenlaulukokoelmasta on ylipäätään mahdollista kirjoittaa tällainen analyysi, monesti kun aihetta analyysiin ei yksinkertaisesti ole. Rölli-musiikki on kuitenkin niin monimuotoista ja vaikutteiltaan rikasta, että ainoastaan melodioita ja sovituksia kuunnellessa ei edes ajattele kuuntelevansa lapsille suunnattua musiikkia. Kappaleet kuulostavat pakottoman luontevilta, oli kuulija minkä ikäinen tahansa.

Ajatuksia Rölliltä lapselle

Rölli-laulujen tekstit ovat ehdottoman omintakeisia, jopa suuremmassa määrin kuin sävellykset. Niissä pidetään hauskaa ja pohdiskellaan, arvostetaan ja arvostellaan, opetetaan ja opetellaan - ja kaiken tämän alla kulkee selittämätön, jotenkin savolainen pohjavire, joka tekee teksteistä luontevia ja ajattomia.

Tuppuraisella on sanoittajana harvinainen, lastenlaulujen tekijälle kullanarvoinen taito. Hänellä on kyky laatia tekstejä kuin lapsi kirjoittaisi lapselle. Niihin on siirretty kaikki tarvittava aikuisen elämänkokemus, mutta tekstin kieli on viritetty juuri sellaiselle tasolle, jota lapsi ei ainoastaan ymmärrä, vaan myös kokee omakseen. Kun turha runollisuus on karsittu pois, jää jäljelle vain olennainen, josta on helppo ymmärtää joka sana - sisältöineen päivineen. Kun sisältöä on ladattu yhtä paljon kuin Rölli-lauluihin, on kyse melkoisesta taidonnäytteestä.

Komiikka on aina ollut osa Rölli-laulujen tekstejä, joskin sen muoto on vaihdellut paljon. “Häläpäti-laulun” kaltaiset kappaleet ovat rehellistä hölmöilyä, jonka Tuppurainen hallitsee suvereenisti. “Riitasoinnun duetossa” ja “Sammakoiden kuorossa” on suorastaan Helismaalainen asetelma. “Itsensäpelottelemislaulu” ja “Vaarallista elämää” -kappaleissa heittäydytään jo itseironiseksi. Aina komiikan ei tarvitse olla näinkään leimaavaa, vaan asioille saatetaan irvistellä myös rivien välistä, kuten vaikkapa “Ruttusen oikosulussa”.

Yleensä Rölli-lauluista puhuttaessa tulee jossain vaiheessa puheeksi niiden kantaaottavuus. “Elefantti-Antin” ja “Robotti Ruttusen” kaltaisissa kappaleissa saatetaan mennä suoraan henkilöiden nahkoihin kertomaan näiden tarinaa. Henkilöt voivat tosin olla yhtä hyvin kirjaimellisia kuin symbolisia; kuka tahansa voi olla oman elämänsä hyljeksitty käärme tai tähtiin kurkotteleva Mauno mato. Samaan kategoriaan voitaneen lukea myös sellaiset opetukselliset laulut kuten “Kiukuttelulaulu”, “Hömmelö haltija” ja “Väärän haltijan taikajuomapullo”, joissa varoitetaan tietyistä asioista melkoisen suoraan.

Oman lukunsa Rölli-lauluissa muodostavat pohdiskelulaulut, kuten vaikkapa “Sadelaulu”, “Räytymispäivä” sekä “Minne menee, mistä tulee”. Ne eivät anna vastauksia varsinaisesti mihinkään, mutta panevat kuulijansa ajattelemaan. Tässä yhteydessä on pakko nostaa esille koko Rölli ja vajonnut kaupunki -satu, jossa Röllistä tulee huomattavan tarkkanäköinen havainnoitsija. Sellaiset kappaleet kuten “Suunnistuslaulu” ja “Lothar” käsittelevät jo sellaisia kysymyksiä, joita tulee mietittyä aikuisenakin. “Ruttusen oikosulun” tarina on kerrottu jo tuhansia kertoja, mutta koskaan ei koko asetelma ole ollut yhtä naurettava kuin miksi se Tuppuraisen käsissä muuntautuu.

Yhteenveto

En osaa enkä tahdo lähteä arvailemaan Rölli-hahmon valtaisaa kansansuosiota - sitä on tehty toisaalla jo riittämiin. Sen sijaan yllä kirjoittamani pohjalta minulla on heittää arvaus siihen, miksi Rölli-musiikki on niin pidettyä. Jostain syystä lastenlaulujen säveltäjien kesken on vallinnut konsensus, jonka mukaan lastenlaulu täytyy tunnistaa lajinsa edustajaksi, vaikka tekstistä ei olisi kuullut riviäkään.

Allu Tuppurainen ei ole tällaista konsensusta noudatellut. Sen sijaan hän loi yleisesti ottaen tasokkaita ja valitsemansa tyylin mukaisia melodioita, jotka oltaisiin voitu sanoittaa kuinka tahansa. Niistä vain tehtiin lastenlauluja kirjoittamalla lapsille sopiva teksti, sokeroimalla sovitusta sopivasti ja viimeistelemällä lopputulos jäljittelemättömällä Rölli-soundilla. Siinä se.

Jossain vaiheessa lapsuuttani koitti aika, jolloin oli aika jättää Rölli-musiikin kuuntelu ja siirtyä aikuisemman musiikin pariin. Aloin nostalgisoida Rölli-kappaleilla vasta aikuisena, ja leukani loksahti, kun kuulin tutut laulut uudelleen ja oivalsin, mistä koko tässä musiikillisessa ilmiössä olikaan kyse. Minulle oli syötetty aikamoinen lasti country- ja pop-estetiikkaa kuin lääkkeenä mehuun sekoitettuna. Ja kyllä tehosi, sen vain sanon.

Tagit: #Allu Tuppurainen #analyysi #Kari Hillo #Lars-Erik Broholm #musiikki #Rölli #sanoittajat #säveltäjät #sovittajat