Koodari, muusikko ja pohdiskelija.

Arpapeliä tietokoneluokassa

Opiskeluni TAMKissa eivät ole tuottaneet minulle vielä erityisempiä vaikeuksia. Alasta kiinnostuneena ja sitä paljon tutkineena ei uutta asiaa ole tullut vielä paljonkaan. Huomattavasti suuremman haasteen minulle ovatkin asettaneet käyttämämme tietokoneet sekä ohjelmat.

Toisin kuin monet näkövammaiset opiskelijat, käytän poikkeuksetta koulussa olevia tietokoneita aina kun sellaisia vain suinkin on käytettävissä. Näin säästyn läppärin kantamiselta, ja minulla ovat varmasti juuri ne ohjelmat, joita kulloinkin työn alla oleva tehtävä tarvitsee. Ruudunlukuohjelma, eli ohjelma joka muuttaa tietokoneen näytöllä olevan tekstin puheeksi, kulkee mukanani muistitikulla, ja voin käyttää sitä missä tahansa Windows-koneessa.

Yllä esittelemäni yhtälö kuulostaa ideaalilta: tikku koneeseen ja menoksi. Yksi perustavanlaatuinen ongelma jää kuitenkin vielä jäljelle. Nimittäin se, ettei kone sano sanaakaan ennen kuin olen kirjautunut sisään ja onnistunut käynnistämään ruudunlukuohjelman samalla arvaten tikun saaman asemakirjaimen - kaikki tämä vailla aavistustakaan siitä, mitä näytöllä kulloinkin tapahtuu. Todennäköisyys sille, että kaikki menee putkeen, on yllättävän pieni.

Otetaanpa esimerkki: olen tullut luokkaan, istahtanut koneen ääreen, kytkenyt tikkuni kiinni koneeseen ja kirjautunut sisään. Odottelen hetken aikaa, jonka jälkeen kytken koneeseen kuulokkeeni ja painan enteriä siltä varalta, että kone varmistaa minun todellakin kytkeneen kuulokkeet niitä varta vasten tarkoitettuun liittimeen. (Kyllä, näin todella tapahtuu lähes joka kerta.) Sitten avaan run(suorita)-ikkunan, jonne kirjoitan “x:\nvda”, jossa x on mahdollisesti oikein arvaamani tikun asemakirjain.

Jos hyvin käy, alkaa koneeni puhua saman tien. Jos tuurini on huono, on mahdollisia ongelmatilanteita lähes yhtä monta kuin on luokallani oppilaita. Todennäköisintä on, että olen kirjoittanut joko käyttäjätunnukseni, salasanani tai molemmat väärin. Voi myös olla, että tietokone lataa Windowsin asetuksia harvinaisen hitaasti tai että olen arvannut tikun asemakirjaimen väärin. Tietokoneen äänet saattavat olla pois päältä, tai en ole onnistunut kuittaamaan kuulokkeiden kytkemisestä tulevaa ilmoitusta - jos sellainen siis ylipäätään tulee. Ei ole mahdotonta sekään, että tikkuni on hajonnut, tietokoneen etupaneelin USB-portit eivät toimi tai että kone on käynnissä vailla kovalevyä. Jokaisen näistä munkeista olen kuluneen puolen vuoden aikana saanut.

Kun tietokone ei päästä inahdustakaan tekemisensä tai tekemättömyytensä merkiksi, voi ongelma olla näistä mikä tahansa. Sokkona ei jää varaa kuin toivoa parasta ja arpoa todennäköisin vaihtoehto. Jos hyvin käy, saan koneeni toimintakuntoon yksin ilman isompaa tappelua. Monesti kuitenkin ainoa keino päästä miten kuten nopeasti työskentelyvauhtiin on kysyä vieressä istuvalta näkevältä opiskelukaverilta, olenko jälleen takonut konettani viisi minuuttia sen ilmoittaessa salasanani olevan väärä. Ja ei, en ala käyttää koulussa omaa kannettavaa päivittäin, vaikka se eittämättä siirtäisikin hiusteni harmaantumista kymmenellä vuodella eteenpäin.