Koodari, muusikko ja pohdiskelija.

Tuukka Ojala

Päivitetty viimeksi:

Some söi minut

Sosiaalinen media on ollut osa elämääni yli 11 vuotta. Niin kauan, ettei somettamiseni alussa koko somettamista oltu vielä keksittykään. Vuonna 2007 internet oli hyvin erilainen paikka kuin nykyään, sillä muutaman keskitetyn kanavan sijasta sisältö oli siroteltuna pieniin lokeroihin ympäri verkkoa. Seurasin aktiivisesti useita keskustelufoorumeita, blogeja sekä kyllä, usenet-ryhmiä. Niin, ja luinhan myös aikakauslehtiä.

Vuodenvaihde tekee tuloaan. Sen kunniaksi blogini on saanut uuden nimen, kodin ja ulkoasun. Syitä näihin muutoksiin on useita, mutta ne kaikki heijastelevat turhautumistani verkkosivujen ja sisällöntuottamisen nykytilaan.

Aloitin nykyisessä työpaikassani aurinkoisena vapunjälkeisenä maanantaina vuonna 2016. Ensimmäisen haastattelupyynnön saapumiseen kului viikko. Eräs toimittaja oli saanut käsiinsä blogikirjoitukseni työnhausta, ja hän halusi tehdä minusta lyhyen jutun tv-ohjelmaansa. Suostuin, kuinkas muuten. Parin viikon kuluttua kahden hengen kuvausryhmä kolkutteli toimiston pääovea.

Herätys

Kauan on jo ehtinyt kulua keväisistä työnhakukokemuksistani. Matkani on kulkenut lyhyessä ajassa kesätyön ja määräaikaisen työsuhteen kautta vakinaistamiseen. Siksi kerrottavaa onkin ehtinyt kertyä jo melkoinen määrä. Voisin kirjoittaa työtavoistani, työkavereistani, projekteista ja ties mistä muusta. Ennen niitä on kuitenkin käsiteltävä eräs tärkeä asia.

Työnhakua, osa 2

Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kerroin työnhakuyritysteni hapuilevan historian aina syksyyn 2015 saakka. Näihin aikoihin elämässäni alkoi tapahtumaketju, joka johdatti minut muutaman mutkan kautta ensin työhaastatteluihin ja lopulta tähän hetkeen, töiden alkua odottelemaan.

Työnhakua, osa 1

Viikon kuluttua olen jännittävän tilanteen edessä. Aloitan neljän kuukauden kesätyöpestin ohjelmistosuunnittelijana elämäni ensimmäisessä työpaikassa. Tässä odotellessani ajattelin kertoa siitä, miten tähän on oikein tultu.

Taiteilijan löytäminen on aina prosessi. Pitkä tai lyhyt, ohimenevä tai intensiivinen, mutta prosessi kuitenkin, ja joka kerta aivan omanlaisensa. Joistain prosesseista, kuten tästä seuraavasta, on jo tarinoiksi asti.

Olen mukana eräällä suljetulla keskustelupalstalla, jolla käytiin hiljattain viestinvaihtoa nimistä ja niihin liittyneistä sattumuksista. Työnsin lusikkani viestisoppaan seuraavalla omakohtaisella kirjoituksella, jonka ajattelin kepeydestään huolimatta jakaa myös täällä. Olenhan kirjoittanut itsestäni varsin vähän.

Minä olen Rölli-aikakauden lapsi. Ennen “aikuisten musiikkiin”perehtymistä olivat Allu Tuppuraisen tekemät Rölli-seikkailut suurin piirtein parasta mitä tiesin. Olen kuitenkin siinä suhteessa poikkeuksellinen aikakauteni kasvatti, etten ollut kiinnostunut Pikku Kakkosella pyörineestä Tässä tulee Rölli -sarjasta, vaan käytössäni kuluivat Rölli-satu -ja musiikkikasetit. Silloin ajattelin, että niillä olleet laulut edustavat suomalaisen lastenmusiikin ehdotonta kärkeä, eikä mielipiteeni ole näiden vuosien aikana sanottavammin muuttunut. Nyt, yli viisitoista vuotta myöhemmin, minulla on välineet analysoida tätä mielipidettäni, ja juuri siihen aion nyt ryhtyä.

Sattuipa saunassa

Sokeana elämiseen liittyy valtava määrä tahallista ja tahatonta tilannekomiikkaa, jota olen täällä valitettavan vähän jakanut. Tässäpä eräs aiheeseen liittyvä tarina oikein verekseltään kirjoitettuna, olkaa hyvät.