Viimeisimmät blogista (päivitetty viimeksi 20.05.2023)

Näkemättä kaunis: kirjoitukset 2019-2022 (20.05.2023)

Syystalvi 2018 oli elämässäni kiireistä aikaa. Ohjelmistoalan päivätöissäni hommia riitti enemmän kuin ehdin tehdä, ja vuosikaudet jäissä ollut muusikonuranikin alkoi viimein elpyä. Alkoi tuntua siltä, etten kaipaisi elämääni enää yhtään lisää menoa ja meininkiä. Niinpä kun Tampereen seudun näkövammaiset ry:n uunituore toiminnanjohtaja soitti kysyäkseen haluaisinko lähteä rakentamaan aivan uudenlaista näkövammaisasioiden somekanavaa, vastasin kyllä. Lue lisää →

Reissumies Lännen Mailla: Tapio Rautavaaran countrylevytykset (02.02.2021)

Suomi, toisin kuin muut pohjoismaat, ei ole koskaan ollut varsinaisesti countrykansaa. Toki country tunnetaan meilläkin hyvin, mutta se ei ole ollut ikinä valtavirtaa sellaisenaan. Sen sijaan countryn elementtejä on uitettu suomalaisen iskelmän sävelkieleen vuosien varrella, ja siellä niitä on kevyenä mausteena edelleen.

Miten tähän sitten on tultu? 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla countrymusiikista tiedettiin meillä tuskin mitään. “villin lännen” aiheita oltiin iskelmissä toki käsitelty, mutta ne olivat kaukaista eksotiikkaa kuten vaikkapa Aasia ja Havaiji. Ensimmäisen kerran countrymusiikkia oltiin toden teolla istuttamassa suomalaiseen maaperään vuonna 1960. Asialla oli Tapio Rautavaara, joka etsi uralleen uutta suuntaa.

Lue lisää →

Mitä on aito iskelmä? (23.01.2020)

Olen viime aikoina kuunnellut vasta aloittanutta Aito iskelmä -radiokanavaa. Nimensä mukaisesti he mainostavat soittavansa “eniten aitoa iskelmää”. Mutta mitä on “aito” iskelmä? Tämä kysymys on herkullinen, koska siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Lue lisää →

Levyhyllyä lunastamassa (08.01.2020)

Harvassa ovat ne musiikkia kuuntelevat tuttavani, joiden elämään musiikin streamauspalvelut eivät olisi vaikuttaneet. Streamauspalvelut, erityisesti Spotify, ovat olleet merkittävin tapa, jolla olen viime vuosina kuunnellut ja löytänyt musiikkia. Vuosi sitten aloin tarkastella kriittisemmin musiikinkuuntelutapojani, ja tarkastelun tuloksena päädyin tekemään menneen maailman hommia: ostamaan levyjä.

Lue lisää →

Some söi minut (06.01.2019)

Sosiaalinen media on ollut osa elämääni yli 11 vuotta. Niin kauan, ettei somettamiseni alussa koko somettamista oltu vielä keksittykään. Vuonna 2007 internet oli hyvin erilainen paikka kuin nykyään, sillä muutaman keskitetyn kanavan sijasta sisältö oli siroteltuna pieniin lokeroihin ympäri verkkoa. Seurasin aktiivisesti useita keskustelufoorumeita, blogeja sekä kyllä, usenet-ryhmiä. Niin, ja luinhan myös aikakauslehtiä.

Lue lisää →